Toissayönä mietin aika paljon. Istuin keittiössä kovalla jakkaralla tiskipöydän ääressä kynä kädessä ja paperiarkki edessä. Mä kirjotin kaikki paperille mitä mieleen tuli. Koko tän helvetin ja päätin antaa sen mun miehelle. Näätkö millasessa helvetissä mä olen, miten mä kärsin? Tää on vastaus niihin kysymyksiin mitä mulle esität. Tän takia olen masentunut ja alamaissa niin usein. Tän takia mulla on paha olla. Mutta kuitenkin survoin sen aamun koittaessa kaapin perälle ja jatkoin koko päivän asian yksin märehtimistä. Illalla kerroin. Kerroin ihan kaiken. Tai melkein... En kertonut sitä että oksennan. Siihen ei rohkeus riittänyt, monta päivää sain kerätä tätäkin varten rohkeutta, että uskallan kertoa. Kun siltikin vaan tuntuu että mulla vaan päässä viiraa. Ei mua mikään voi vaivata. Yön nukuttuani tänä aamuna soitin lääkäriin ja varasin ajan. Viikon päästä torstaina. Mä haluan nyt tosissani päästä tästä paskasta eroon. Mutta tarvin siihen apua, en pysty yksin.. Nyt jo hieman helpottaa kun sain kerrottua toiselle puoliskolleni tästä piinaavasta helvetistä, ei tarvi enää yksin pohtia, kärsiä ja itkeä pahaa oloa niin päivisin kuin öisinkin.

Tää asia on yhtäkkiä heittänyt härän pyllyä. Mitä se sitten pohjimmiltaan tarkottaakaan se sanonta. Kaiken tän alussa halusin laihtua ja olla taas se sama tyttö, vai nainen?, joka aikasemmin olin. Samannäköinen. Mahtua taas vanhoihin farkkuihin. Silloin aloitin laihdutuksen ja laihdutinkin terveellisesti, kunnes sitten loppumetreillä (kai??) tää alkoi. En muista koska se oli, en muista mitään aikaa, mitä on koskakin tapahtunut. Terveellinen laihdutus kuitenkin vaihtui syömättömyyteen, on pakko laihtua nopeemmin, enemmän. Vielä lisää pois. Vähän enemmän. Tarkemmin ajateltuna olen siltikin aika läski. Hetkinen, mahdun vanhoihin farkkuihini, enhän millään voi olla lihava. No kyllä vaan olet! Mutta miten sitten...?  Hiljaa ja laihduta läski! Tälläinen tai vastaava keskustelu joka päivä pään sisällä. Siispä en syönyt. Olin syömättä niin kauan kun vaan mahdollista, ja jos oli pakko syödä, se oli sitten kevyttä ja sitäkin niin vähän kun mahdollista. Kunnes sitten jotenkin vaan syömättömyys vaihtui ahmimiseen ja lopulta oksenteluun. En muista koska. En pystynyt enää olemaan syömättä, jonkun aikaa pystyin kunnes olo kävi niin sietämättömäksi että söin jotain. Noniin, pilalla on tääkin päivä. Miksen siis voisi syödä vähän lisää? Ja siitä se lähti. Söin kaikkea mitä kaapista ikinä vaan löytyi ja kaupasta saatoin hakea lisää. Mahdollisimman epäterveellistä, rasvasta. Suklaata, karkkia, jäätelöä, mitä vaan... Ja kaiken päätteeksi oksennus. Turvonnut maha, huono omatunto, paha olo niin fyysisesti kuin henkisestikin. Näin se vaan kääntyi. Syömättömyydestä ylensyöntiin.

Nyt haluan pois tästä kierteestä. Haluan oppia taas syömään normaalisti, ilman ahmimista tai ruoan jatkuvaa ajattelua. Ruoka on mielessä heti herättyä, päivän ihan joka ikinen hetki. Illalla olen joko onnistunut tai epäonnistunut. Ruoan ja syömisen suhteen. Päivät luokittelen sen mukaan. Aika sairasta eikö?

Torstaina lääkärille siis. Odotan sitä jo. Olisin halunnut päästä jo aikaisemmin mutta eipä ollut aikoja. Enköhän jaksa sinne asti, nyt kun on tuki lähellä. Mä pystyn siihen! Olen nyt ihannepainossani, järjellä ajateltuna. Tässä haluan pysyä, pelkään lihomista aivan sairaalloisesti. No, ehkä saan apua. Toivotaan että siellä ymmärretään...