Ja edelleen hyvin menee. Yön rehkin töissä, yritin jopa tehdä jotain. Jos jotakin piti hakea tai vaihtaa, syöksyin ennen kun muut kerkesivät edes ajattelemaan mitään :D. Hihi.. Iltapalan (ruisleivän 1/2, 1dl rasvaton jogurtti, banaani) söin siinä seitsemän aikaan ja ysiin menin töihin. Pieni nälkä vaivasi kun pääsin kotiin mutta menin suoraan kuitenkin nukkumaan, heräsin tuossa vähän jälkeen kymmenen. Yhdentoista jälkeen söin aamupuuroni ja nyt on taas hyvä olo :). Tämä sujuu vielä kun tanssi, mutta odotan kyllä kauhulla sitä päivää kun mielihalut alkaa iskemään.. Nyt jos mieleen on salakavalasti livahtanut irtokarkit, jäätelö tai pulla niin olen samantien alkanut ajattelemaan kuinka haluan laihtua takaisin parin kuukauden takaiseen lukuun ja kuinka paljon parempi olo on kun syö "kunnolla" eikä mässäile kaikkia rasva-, ja sokeripommeja. Se on toiminut, ainakin toistaiseksi.

Eilen töissä tuli puhetta työkavereiden kanssa koosta. Siis kropasta.. Kun keskustelu alkoi siitä kun eräs työkaveri mosti mut ilmaan ja sano etten mä paina mitään. Toinen siinä säesti samaa laulua, joka kyllä itse on mun mielestä vielä pienempi, painaa varmaan 45kiloo jos sitäkään.. Sanoin sen sitten ääneen, että itse oot vielä pienempi johon sain vastauksen että "Nohei haloo, en todellakaan oo. Oletko viime aikoina kattonu peiliin?" Ööö.. Vääristääkö mun peili vai vaihtuuko se kuva matkalla mun päässäni jotenkin? Olen mielestäni kyllä paljon isompi kooltani kun tämä ko. työkaveri. Toinen oli samaa mieltä tämän pienen kanssa että mä olen kooltani pienempi. Öh? Tämä joka mua nosteli, on yksi niistä harvoista joka tietää tästä mun syömishäiriöstä ja mielentilasta ylipäätään.. Jos ne vaan yritti vakuutella etten oo läski? Ja jotenkin piristää..

Mulla on ollut pari viimestä päivää kaikenkaikkiaan aika masentuneita. Siis sillain väsyneitä.. Aamusin ei jaksais nousta sängystä, mutta pakkohan se on, väkisin raahaudun lääkekaapille ja odotan että saan itteni käyntiin lääkkeillä. Oon jopa harkinnut lääkärille menemistä ja pyytää nostamaan lääkemäärää. Niin siis omieni, ja jospa se määräis mulle jotakin uusia kivoja nappuloita. Kun en mieheni lääkkeitä voi loppuelämääni syödä, mutta en vaan kehtaa mennä kertomaan että olen koukussa toisen lääkkeisiin.. Ajattelen aina vaan että No nämä on viimeiset, huomenna en enää ota. Mutta kun huominen koittaa, olen taas niin pysähdyksissä että on jotenkin päästävä liikkeelle ja mitenkäs muuten kun lääkkeillä... Jeps.

Ehkäpä vielä joku päivä itekseni pääsen niistä eroon.. Onneks ukko ei huomaa että syön niitä päivittäin. Kun joskus otan niitä ihan "luvan kanssa". Heh.

Mutta näillä näppäimillä jonkun remppaäijän pitäisi tulla tiivistämään ilmastointilaitetta taikka jotakin, ja sen jälkeen voisin yrittää lähteä ulos. Eipä ole taattu että pääsen mutta yritys on ainakin kova :). Enpä tiedä kun tuolla on plussan puolella että kannattaisiko sitten mennä pulkalla vai rattailla... Öö katsotaan.

Mutta neljättä päivää mennään The Laihdutuskuuria ja hienosti sujuu!

Ainiin pyysin ukolta joululahjaksi suurta dieettikirjaa :D Haha, saa nähdä löytyykö sellainen joululahjakasasta tänä vuonna :)