Sorruin juopottelemaan tuossa eräs päivä. Siitä lähti sitten kahden ja puolen päivän syöppöputki mutta katkasin sen väkisin. Nyt olen jogurttikuurilla pakosta.. Nyt on hyvä. Vaikka en saa nukutuksi vieläkään. Pah.

Enkä pysty nukkumaan. Neljän yön aikana olen nukkunut yhteensä noin kahdeksan tuntia. Nyt yritän mennä nukkumaan mutta tiedän että tuijotan kattoa silmät selällään niin monta tuntia etten enää tajua mitä tuijotan joten nousen ylös.. Asiat tuntuivat kääntyvän päälaelleen ihan yhtäkkiä. Kaksi viikkoa sitten oli vielä suhteellisen normaali olo. Nyt se olo on kaukana normaalista.. Jos oikein tarkkaan miettii niin oloni ei ole ollut normaali enää moneen aikaan. Vuoteen. Kahteen?

Onnellinen en ainakaan ole.

Ahdistaa. Ahdistaa niin suunnattomasti. Kaikki. Ihan kaikki. En ole neljään päivään syönyt. Nyt en PYSTY syömään. Lukuunottamatta muutamaa purkillista jogurttia ja väkisin nieltyä banaania. Varmaan pyörryn viimeistään viikonloppuna töissä. Mitä sitten? Ei oikeastaan edes kiinnosta...

Kuljen kun kuollut elävä edes takaisin kotona päivät. Yöt laahustan töissä ja yritän näyttää siltä kun kaikki olisi hyvin. Kotona puren huulta etten purskahtaisi itkuun ja töissä en osaa enää muuta kun nauraa. Hah, olenpa terve.

Tuntuukin todella terveeltä. Todella.